CHP Database on nyt avattu!

5.4.2023

CHP Database on tietokanta, johon tullaan kokoamaan tsekinpaimenkoirat kaikkialta maailmasta.

Tietokannasta löytyvät

  • rekisteröityjen koirien perustiedot
  • sukutaulut ja terveystiedot
  • erilaisia tilastotietoja
  • myöhemmin myös näyttely- ja koetulokset

Järjestelmä laskee sukusiitoskertoimet suunnitelluille yhdistelmille. On toivottavaa, että narttunsa astuttamista suunnitteleva kasvattaja tarkistaa esimerkiksi urosehdokkaiden tulokset ja terveystiedot järjestelmästä ja tutkailee koirien ja niiden lähisukulaisten tietoja ja terveystuloksia. Tietokannan avulla voi helposti vertailla kuinka sukusiitosaste muuttuu, kun se lasketaan erilaisilla sukupolvimäärillä.

Jo edesmenneistä koirista näkee kuolinpäivämäärän ja -syyn, jos koiran omistaja on antanut nämä tiedot käytettäväksi jalostustietojärjestelmään.

Tietokannan dataa on koottu useammasta lähteestä sekä eri maiden Kennelliitoilta että yksityisiltä henkilöiltä. Tämän takia kannassa on puutteita ja sukulaissuhteissa saattaa olla virheitä. Korjaamme ja päivitämme kantaa parhaamme mukaan. Tietokantaa rakennetaan talkoovoimin, kärsivällisyyttä siis 😊

Voit osaltasi auttaa lähettämällä tiedon löytämästäsi virheestä, mieleen tulevista kehitysehdotuksista ja/tai positiivisesta palautteesta osoitteeseen chodsky.database@gmail.com.

Käy tutustumassa ja päivitä koirasi kuva tietokantaan!

Tietokantaa voit selata suomeksi ja englanniksi, ruotsi on tulossa. Tietoa voi etsiä mm. koiran rekisterinumerolla tai nimellä. Järjestelmästä on mahdollista tehdä erilaisia hakuja.

Kiitos kaikille avusta ja tiedoista!

ChodskyPes Database -työryhmä / Suomen Tsekinpaimenkoirat ry
chodsky.database@gmail.com

Etsi koirasi tiedot järjestelmästä ja päivitä koirasi kuva tietokantaan :) Kuvassa: Glosscoat's So What

ChodskyPes Database

Suomeksi:
https://chp.pedigreedatabaseonline.com/fi/

In English:
https://chp.pedigreedatabaseonline.com/en/ 

1. Tee rekisteröityminen: Free sign up.

2. Täytä tähdellä merkityt kohdat. Account name = sähköpostiosoitteesi. 

3. Saat sähköpostiisi kuittausviestin: Thank you for registering. Klikkaa Confirm now.

4. Odota sähköpostiviesti vahvistuksesta:  Your registration has now been activated.

5. Kirjaudu sisään CHP Database -järjestelmään.

Tee rekisteröityminen: Free sign up.
Täytä tähdellä merkityt kohdat. Account name = sähköpostiosoitteesi.